Pyhiinvaeltamattomat

Tallennettu kolumni Hesarista 15.1.2010. Kirjoittanut Riku Rantala.

Kuvitelkaa, että Turun keskustaan, Aurajoen rannoille, ahtautuisi yhtäkkiä kymmeniä miljoonia ihmisiä. Mukanaan he rahtaisivat ruokaa, polttopuita ja asumuksensa. Pikkukaupunkiin nousisi jättimäinen telttakylä.

Sellainen härdelli oli eilen Intian Haridwarissa, kun Kumbh Mela alkoi. Melat ovat maailman suurimpia joukkokokoontumisia. Ne näkyvät avaruuteen asti.

Vierailin vuosi sitten yhdessä Melassa, joka silloin oli Allahabadissa. Tuntui kuin kaupungin olisivat muinoin nimenneet ruotsalaiset: alla ha bad. Koko kansakunta oli tunkenut rituaalikylpemään samalle, muutaman sadan metrin mittaiselle pätkälle Gangesvirran rantaviivaa. Tunnelma oli intialainen: mystinen ja täysin kaoottinen mutta samalla hämmästyttävän toimiva.

Myöhemmin luin Hindustan Timesista, että pelkästään meitä kylpijöitä oli sinä päivänä yli miljoona.

Oli pitkäpartaisia pyhiä miehiä ja alastomia nagababoja, askeetteja, joita brittivalloittajat kutsuivat aikoinaan fakiireiksi. Oli suurperheitä isoäiteineen ja lukuisine lapsineen. Oli rehvakkaita työpaikkojen jätkäporukoita, rutiköyhiä rääsyläisiä ja vanhoja pariskuntia, jotka ajelivat hartaina toistensa päät kaljuiksi ennen kylpyä.

Kaikkia yhdisti vaellus, matka, jopa tuhansien kilometrien mittainen jalkapatikka.

Kylvyn jälkeen saimme yösijan ja ruokaa guru Khareshwarin ashramin – eräänlaisen seurakunnan – teltasta. Ympärillä leijui sankka savu, kun kymmenillätuhansilla nuotioilla valmistettiin illallista samaan aikaan. Mekin istuimme nuotiolle.

Vieressämme tulta kohenteli itse guru. Hän oli seissyt taukoamatta kaksitoista vuotta, yöt ja päivät, osoittaakseen uskonsa vahvuuden. Niin ainakin väitettiin.

“Mihin te suomalaiset pyhiinvaellatte?” guru kysyi.

En tiennyt, mitä vastata. Perheet – automarketiin joka perjantai? Vanhat pariskunnat – Finlandia-hiihtoon? Työpaikkojen miessakit – Tallinnaan vetämään lärvit?

Vastasin, että konsepti on meille tuntematon. Me emme usko mihinkään, eikä meillä ole aikaa vaellella.

Guru sanoi, ettei sellainen elämä ole ihmistä varten.

Muuttopäivä

Huhhui… ensimmäinen viikko takana. Oon kovasti väsynyt.

Tänään raahattiin Jussin ja isän kanssa mun kamat uuteen kämppään. Laskin tavaroita raahatessa muuttaneeni tukikohtaa viisi kertaa vuoden aikana: Vantaa-varasto, edestakas Espanjassa (Pacos-Barcelona-Pacos), varasto-Helsinki.

Voi puulattioiden ja leveiden ikkunalautojen nostalgiaa. Kunhan sain kynttilät ikkunoille, sängyn pedattua ja vaatteet kaappiin, niin alkoi tuntua kodilta. Koko päivä meni purkamiseen, eikä vieläkään ole valmista. Tai no.. minä olen. Kypsä lähes. Kylppärissä on vielä isän 3 metrinen surffilauta, jonka piti tulla pöydäksi, muttei siitä sellaista taideta saada. Jotain käyttöä sille vielä keksitään!

Nyt voin vihdoin nukkua omassa sängyssä.

Lähtölaskenta alkaa

10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0

Pidin Minskun tuloa tänne käännekohtana, ennen hänen saapumistaan – sen jälkeen lähden ihan oikeasti kohta. Sunnuntaina sitten kun riemunkiljahdukset ja pientä pahennusta oli jo herätetty, mentiin pisimmän kautta kotiin. Kotona pidettiin piknik keskellä olohuoneen lattiaa ja päivitettiin urakalla. Lopun alku on saapunut, ja Minsku.

Ennen lähtöä on vielä tuhottomasti tekemistä ja syksyllä vielä enemmän: opinnäytetyö, jäljellä olevat 5 kurssia. Näiden lisäksi, mulla ei ole vieläkään asuntoa Helsingissä, joten jos joku kuulee jostain hyvästä, niin etsin edullista kaksiota etelä-/länsialueelta. Mielellään kämppistelyyn sopivaa versiota. Kun kämppä siis löytyy, niin kaivaudun sieltä esiin seuraavan kerran tammikuussa (toivottavasti).

Sitä odotellessa, rakastukaa RENTiin.

Benahavis’ path of death

Was surely a death to my muscles. Steve, Maarit, Riina and Steve’s 10 year old nephew, Alfie and I went to Benahavis. And there it was, the gorgeous canyon called the path of death, which you can walk up some kilometers. I, smart woman and straight from work, ended up going through it barefeet. Now every muscle hurts…

Picture taken by Steve.

Matkaturvallisuutta ministeriöltä

Yritin etsiä netissä tietoa Marokkoon matkustamisen turvallisuudesta. Espanjasta sinne virtaa kokoajan retkimatkaajia. Minä taas vähän hölmönä tyttönä lähden yksin, joten päätin tutustua paremmin itse kulttuuriin ja sen sellaiseen. Netistä etsiessä turvallisuudesta oli keskustelufoorumeilla mahdottoman erilaisia mielipiteitä. Ulkoministeriöltä löytyy kuitenkin suhteellisen luotettavaa tietoa yleisestä turvallisuudesta maassa kuin maassa, paikoittain suurenkin maan sisällä asia saattaan olla sitten aivan toinen. Samalta sivulta löytyy myös muiden maiden matkustustiedotteita ja yleisiä maalaisjärjelläkin pääteltäviä ohjeita.

Siinä etsiessäni törmäsin tähän Ulkoministeriön palveluun nimeltä Matkustusilmoitus. Vaikka matkalla ollaan pääasiassa aina omasta itsestä vastuussa, ministeriö on kehittänyt palvelun, jonka kautta erityisesti riskialttiille alueelle matkustava tai muuttava voi halutessaan tehdä matkustusilmoituksen ulkoministeriölle tai Suomen edustustolle.

Samaa asiaa ajaa kai myös se, että perhe tietää missä omat kakarat viilettää. Vaikka maansisäisen kriisin sattuessa, ministeriöllä on suurempi valta ja edellytykset tehdä asialle jotain. Jos tiedot on siis jo edustustossa, ilman välikäsiä, etu on varmasti nopeampi. Ja tätä varten matkustusilmoitus nimeomaan on: “– omien henkilötietojen, matkan aikana voimassa olevien yhteystietojen ja matkaa koskevien tietojen antamista ministeriölle hätätapauksia ja kriisitilanteita varten.” Ilmoituksen voi tehdä netissä, postitse, maililla, faksilla tai kännykällä.

Samaiselle sivulle aktivoidaan kriisitilanteen tullessa www-lomake, jolla omainen voi tehdä ilmoituksen henkilöstä johon ei ole saanut yhteyttä.

Jottas tiedätte.

Stomppia Barcelonassa

Tulitikkurasioita, harjoja, sihveleitä, vesipulloja, puukeppejä, roskatynnyreitä, muovitynnyreitä, traktorin sisäkumeja, sanomalehtiä, liikennemerkkejä, keittiön lavuaareja, bensakanistereita, maalipurkkeja, muoviputkia, käsiä, jalkoja, jauhoa lattialla, laskettelumonoja, muovipusseja, pikaruokalan juomapurkki.. tämä on Stomp!

Esityksessä on niin paljon rytmiä, että se huumaa. Esityksen alkuhetkistä lähtien hengitystä lähes pidättelee. Lyhyinä hiljaisina hetkinä ei tiedä pitäisikö taputtaa, vetää henkeä vai räpäyttää silmiä kerran yhteen. Tässä komedian, tanssin, teatterin ja percussion sekoituksessa on enemmän asennetta kuin tynnyrillisessä ilotulitteita.

Esiintyjät pitävät yleisön mukana esityksessä kokoajan ja se tempaa mukaansa. Barcelonan Teatre Victoriassa yläparvekkeella taputetaan nopeaan tahtiin, vasemmalla puolella permantoa kaksi nopeaa kaksi hidasta, oikealla yksi nopea ja jalat lattiaan. Yleisön kuulee harvoin taputtavan niin hyvän kuuloisesti kuin mitä nämä rytmiveriset saavat ihmisistä irti.

Stomppia on nähty jokaisella mantereella ja edelleen yleisö jaksaa nousta seisaalleen taputtamaan kahdeksalle esiintyjälle. Tämä on ehdottomasti paras show, jonka olen elämäni aikana nähnyt, eikä sitä varmasti laimentanut espanjalaisyleisön korviahuumaavat huomionosoitukset.

Ostin itselleni Stompin live DVD:n, vaikka rahavarat alkavat jo vetelemään viimeisiä. Metrossa näin monen puhuvat ja fiilistelevät showta. Kaksi tuntinen show vilahtaa silmien edessä ja väsyneetkin pysyvät apposen auki. Voin vaikka vannoa, jokaisen ihmisen tulleen teatterista ulos silmät sädehtien.

Museo, museo, idiootti

Museu del Perfum, Els Banys Àrabs de Girona, Museu del’ Eròtica, Anella Olimpica, CaixaForum, Museu Maritim, Museu d’Art Contemporani de Barcelona (MACBA), Sala Montjuïc…

Täällä satoi kaksi päivää, niin että metrokäytävillekin tulvi.
Viime viikolla ihmettelin kun ulkoa kuului kauhiaa huutoa, Tour de France.
Ostin ihanan repun ja hameen, maalasin vähän lisää.
Kävin tanssimassa latinoja.
Söin ihanaa ruokaa CaixaForumissa.
Olen nukkunut… aah.

Niin ja.. tässä kodin lähellä on nettikahvila, jossa olen käynyt. Nyt ei en ole hetkeen päivittänyt ja siihen on syynsä. Täällä operaattorit ovat pääasiassa prepaideja, niihin voi ladata lisää rahaa erilaisissa paikoissa tupakkakaupoista nettikahviloihin. Käyn siis tässä kahvilassa sekä netissä, että lataamassa puhelimeni. Viimeisellä kerralla kun kävin, omistaja pyysi minua kirjoittamaan numeroni lapulle lataamista varten – kuten aiemminkin – tällä kertaa vaan, hän otti lapun itselleen ja iloisesti heilutellen sanoi soittelevansa minulle huomenna, jotta voitaisiin mennä ulos yksille. There goes one costumer.

Mobya ja Stomppia

Buhuuu… mä haluan tänne:

kuuntelemaan Mobya 22. päivä, mutta kaikki liput on jo menny. Sen sijaan, kävin tänään ostamassa lipun katsomaan spektaakkeli Stomppia 14. päivä!

Olen kävellyt nyt ympäri Barcelonaa ja vaikka joka päivä on jotain nähtävää, on jotenkin yksinäistä kiertää keskenään. Tänään kadulla mies tuli vastaan ja sanoi, että minusta hehkuu paljon negatiivista energiaa. Ihmetyyppi. Olen kyllä huomannut, että suupielet painuu nykyään helposti perusasentoon, joka minulla tarkoittaa suupielet alaspäin.

Padovasta tullessa olin niin väsynyt, että voin pahoin. Junassa matkalla Gironasta, jonne lento laskeutui, sain kaksi tekstiviestiä. Itkin siinä junan penkillä nostalgiaa. Koko vuoden olen elänyt aikaa Italian jälkeen, nyt se vuosi taitaa olla ohi :)

Päätin ottaa rauhallisesti pari päivää, mutta oikeasti viipotin jo ensimmäisen päivän pitkin Barcelonan katuja, oikein raivolla :) Kävin nykytaiteen museossa. Ostin maaleja ja yön läpeensä maalasin ihmisiä joita tunnen.

Padovaan palaten,

Padovaan palaaminen on ollut yllattavan mukavaa. Huomasin, etta lopulta tutustuin moneen italialaiseen. Takaisin tuleminen ei ollutkaan hankalaa, koska tekemista loytyy. Hanna (saksalainen tytto) kavi taalla pari viikkoa sitten ja sanoi etta oli outoa, koska kaupunki tuntui niin tyhjalta. Mina taas olen nautiskellut. Pelkastaan samana iltana kun saavuin, tuli 6 ihmista moikkaamaan piazzalle ja juomaan spritzit yhdessa. Ei ole parempaa keinoa tuntea itsensa tervetulleeksi :)

Keskiviikon vietin ensimmaisen talon kivojen kamppisten, Giadan ja Marican kanssa. Oli jotenkin mahottoman luonnollista jutella kaikesta ja nahda heita taas. Illalla olin Giulian, toisen talon kamppiksen laksiaisissa. Menee Australiaan. Tottakai piti perinteen vuoksi kayda uiskentelemassakin vahan ;) Illalla eksyin illalliselle, jossa oli vanhoja tuttuja mukillinen. Eilen illalla toivuin, nukuin. Soin lounasta Fabianin kanssa ja join spritzia Giulian, Davidin kanssa. Illalla menin Erasmusbileisiin, jotka jarjestettiin Pratolla. Ah vau! Upeeta! Vastaanotto oli taas niin lammin.

Tassa kaupungissa ja taalla asuvissa kavereissa on jotain. Ei se vuosi ihan turha ollut :)

Fuengirola-Gibraltar-Tarifa-ranta-Cadiz-ranta-Tarifa-Fuengirola

Gibraltarin apina eli mono.

Huom! punainen varpaankynsi.

Bolonia beach. Kävin uimassa Atlantissa!

Cádiz, äiti ja iskä :)

Atlantin ranta, Cádiz.